Lähestyn tekstiäni päivästä riippuen joko hyvällä tai huonolla: edellispäivänä loistavalta vaikuttanut luku voi seuraavana päivänä näyttää ja kuulostaa maailman kamalimmalta ja tukkoisimmalta tekeleeltä, jonka pelkän vilkaisun jälkeen haluan mennä peiton alle itkemään. Tänään oli jälkimmäinen päivä, ja haluan polttaa koko roskan.
Mielialani vaihtelee tasaisin väliajoin; välillä mennään kovaa ja innoissaan, sitten taas ahdistaa ja ärsyttää. Kyseessä ei ole kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka on oikeasti diagnosoitava sairaus. Omat aaltoiluni ovat vain pelkän perusluonteeni ja sieltä täältä saranoiltaan sijoilta olevan itsetuntoni syytä.
En sano, että minulla olisi huono itsetunto. Olen aina ollut hyvin tasainen ja tiedän, mitä tahdon. Itsetunnon tiettyjen osasten heikkous johtuu kuitenkin yhtä lailla persoonastani, jota olen vasta aikuisella iällä onnistunut kunnolla tutkimaan. Opiskeluaikoina tuli teetettyä itsestä useampiakin erilaisia ammatinvalinta- ja personaallisuustestejä, joita tosin psykologian alalla pidetään melkoisena hömppänä. Hauskaa niiden tekeminen kuitenkin on ja ainakin itseäni ne ovat auttaneet ymmärtämään omaa pientä päätäni. Klassisessa D&D-kategorioinnissa asetun aika selvästi Lawful Neutral -lokeroon. Saatan ulospäin vaikuttaa kylmältä ja etäiseltä, sillä en näytä tunteitani kuin vain harvoille ja valituille.
Luova työ on kuitenkin teräksisimmällekin itsetunnolle melkoinen myllynkivi. Itse ainakin koen olevani surkea kirjoittaja ja amatööri kaikesta kirjoittamisen määrästä huolimatta ja vertaan itseäni toistuvasti muihin, menestyneempiin (=julkaisusopimuksen saaneisiin). Vaadin itseltäni paljon niin vapaa-ajalla kuin leipätyössäkin. Vuodet projektin kanssa jos mitkä ovat opettaneet pitkäjänteisyyttä, ja vaikken olekaan julkaissut kirjoittaja, olen kaikkea muuta kuin vasta-alkaja. Silloin tällöin pysähdyn silti suremaan ja kysymään maailmankaikkeudelta, miksi jokin muu kirja kelpasi kustantajille mutta minun ei. Mikä juuri minun kirjassani on niin läpeensä huonoa?
Otan kritiikin hyvin tosissani, joskus jopa toisten puolesta. Saatan lukea kriittistä kirja-arviota, jossa ruoditaan vaikkapa kömpelöä dialogia tai muuten ongelmaista tarinankuljetusta. Sitten panikoidun (”Apua, olen ihan varmana langennut noihin itsekin!”) ja lähden haravoimaan tekstiäni kyseiset kritiikit mielessä, ettei vain mikään olisi väärin. Kun näin pitkään yhden projektin parissa pakertaa, ei lepsuilulle ja lipsahduksille oikein ole sijaa. Kaiken tämän valtavan työn jälkeen olisi kova paikka saada palautetta, että ”tuohon ja tuohon olisi saanut paneutua enemmän ja käyttää vähän enemmän aikaa editointiin.”
Inna Airola 
1 vastaus artikkeliin “Itsetunto”