Omakustanteesta
Olen ollut omakustanteen mahdollisuudesta tietoinen aina. Silloin aikoinaan Ikuisuusprojektin ensimmäisinä elinvuosina omaksi ilokseen olisi varmasti voinut painattaa jonkinlaisen raapaleen, mutta onneksi rahaa ei teini-ikäisellä (eikä myöhemmin opiskelijanakaan) ollut sellaisen toteuttamiseen. Unelma konkretisoitui kuitenkin kansiin ja painettuun paperiin, ja niiden teettäminen voi käydä kukkarolle.
Omakustanteella on vielä jokunen aika sitten ollut varsin nuhjuinen ja tuhjuinen maine, ja itsekin pitkään voivottelin siihen ryhtymisen antamaa leimaa: koska en ole oikealle kustantajalle kelvannut, olisin vain suurudenhulluja kuvitelmia elättelevä luuseri, jonka tekstistä puuttuvat pilkut ja predikaatit ja kansista vähäinenkin visuaalinen viehätys. Ehkäpä tässä kohtaa perfektionismista on oikeasti hyötyä. Itse ainakin aion pysyä erossa vihreistä väreistä ja comic sans -fontista. Hyi hyi.
Nykyaikana kustantamo ei ole missään muotoa laadun tae, sillä olen lukenut kustantamojen logoilla varustettuja mitäänsanomattomia ja jopa varsin ala-arvoisia tekeleitä mutta samalla saanut mitä hienoimpia lukukokemuksia kirjoittajilta, joilla on ollut laittaa kanteen vain oma nimensä. Onpahan yksi lempitarinaturisijoistanikin sähköisesti julkaiseva indiekirjailija, jonka yksi romaaneista on yltänyt vain harvoille ja valituille tarkoitetulle viiden tähden lukulistalleni.
Fantasian mahdottomuus
En osaa yhtään arvailla mahdollisuuksiani kustantamoon pääsemisessä, jos kirjoittaisin valtavirtaa (ja miksipä kirjoittaisin, kun en sitä juurikaan lue), mutta fantasia Suomen kokoisilla markkinoilla on ehkä tyhmintä mitä voi tehdä. Lukijoita lörpöttelyilleni löytyisi ehkä tusinan verran, joten ymmärrän kustantamon näkökulman aivan täysin. Se vähä fantasia, mitä Suomessa kustannetaan on joko
- käännöskirjallisuutta angloamerikkalaisilta markkinoilta, joilta on muutenkin valittu turvallisimmat ja tympeimmät ja toinen toistaan samankaltaisemmat (ja sen kerran, kun jostain muualta käännetään, otetaan se ohjelmaan ulkokirjallisista syistä. Mä katson sua, Noituri-sarja)
- nuorten tai enintään nuorten aikuisten urbaania fantasiaa (pelkkä sana saa niskakarvani pystyyn. Voih, onneksi omassa nuoruudessani oli Buffy)
- jotain, mikä ei ole fantasiaa nähnytkään (eli ne ovat jotain realismin rajamailta olevia ”vähän vinksahtaneita tarinoita”, joita allekirjoittanut ei ole kiinnostunut lukemaan eikä myöskään kirjoittamaan)
ja koska oma tekeleeni ei istu näistä mihinkään, on urani kustantamon huomassa täysin irrationaalinen olettama ja suoranainen epäyhtälö, kun huomioidaan, millainen menekki maailmassa äidinkielelläni ylipäänsä on.
Oi suomi, sä kielistä kaunein ja katalin.
Ilokseni olen kuitenkin huomannut kotimaassakin nousevia genrekirjailijoita, jotka eivät ole pelänneet tarttua haasteeseen tarjota kaltaisilleni lukijoille jotain muuta. Jokunen onnekas on päässyt läpi kustantajien seulasta, mutta tosiasiahan on, että me kaikki halukkaat emme siitä seulasta mahdu. Joko olemme huonoja tai vähemmän huonoja, mutta loppujen lopuksi kustannettaviksi pääsevät ne, joiden kohdalla kustantaja näkee markkinoille edes joitain mahdollisuuksia.
Sähkökirja
Vasta e-kirjojen aikakaudella olen ryhtynyt miettimään mahdollisuutta saattaa oma ideani toteutukseen asti, sillä jo vuosia olen lukenut ison osan kuluttamastani kirjallisuudesta sähköisessä muodossa. Julkaiseminen sitä kautta ei vaikuta yhtä aikaa ja rahaa vievältä kuin mitä painetun kirjan pelkkä kansi ja taitto voivat olla. Minulla on taito käyttää erinäköisiä ohjelmistoja niin kuvan- kuin tekstinkäsittelyyn ja tykkään pakertaa ja piipertää niiden parissa (saan helposti tuhlattua tuntikausia Gimpin kanssa kikkailuun tai Wordin fonttien vertailuun), ja perfektionistina saisin projektin ulkokirjallisista osuuksista sen verran kieroutunutta mielihyvää, että itse teksti ja mahdolliset muut kirjoitusprojektit jäisivät heitteille.
Olen kuitenkin edennyt julkaisuportaillani kansikuvaan. Aikaisemmin projektiin mukaan puhumani tuttu taiteilija teki jo ensimmäiseen osaan kansikuvahahmotelman, johon tykästyin täysillä. Ongelmana on kuitenkin työn siirtäminen sähköiseen muotoon siten, ettei lopputulos tai laatu kärsi; kyseessä on kuitenkin perinteisin työvälinein toteutettu piirros. Skannauksessa piirroksesta tulisi todennäköisesti pikselimössöä ja joutuisin photoshoppaamaan kokonaisuutta sen verran paljon, että helpompaa lienee väsätä kansi alusta alkaen sähköisesti. Homma on kuitenkin vielä vaiheessa ja aikalailla auki.
Tänään en ole tekstitiedostoon koskenut, vaan olenkin heittänyt lauantaipäiväni hukkaan kansikuvia hahmotellessani. Tässä kohtaa taiteellisten kykyjeni rajallisuuden vaatima minimalistisuus on vain hyväksi, vaikka alkuperäinen kansikuvaluonnostelma olisikin ollut varsin eeppinen ja sanalla sanoen wau. Tykästyin kuitenkin kolmannella yrittämällä utuisiin kuviin ja vanhahtaviin (en kuitenkaan Gifu-tyylisiin) fontteihin, joten jos jotain itse pitää väkertää, niin tämän päivän luonnostelmiin lopullisetkin kannet tullevat perustumaan.
Tästä se lähtee.
1 vastaus artikkeliin “Epäyhtälö X+1 ≤ 0 kun [X=fantasia]”