Tänään lopultakin päästin irti, hyvästelin ja annoin huolella huolimani ja hiomani mennä maailmalle.
Olo on epäuskoinen, enkä usko voivani juuri nukkua tänä yönä. Olen viimeiset päivät pdf-versiota tarkistaessani joka kerta löytänyt silmiini jotain karmivaa, ja tiedosto, joka BoD:n palvelimelle lopulta päätyi, oli viimeinen kymmenestä ”virallisesti viimeisestä”. Lopulta paremman puoliskoni piti laittaa vainoharhaiselle tiedostonselaamiselleni stoppi.
Ei se paremmaksi enää tule yhden pilkun paikkaa siirtämällä.
Olen perfektionisti, en voi mitään, eikä minulla ole tapana tehdä asioita puolihuolimattomasti. Tuska on sitä suurempi, mitä tärkeämmästä asiasta elämässä on kyse — ja tämä on juuri niitä hetkiä, ja tämä on juuri niitä päiviä.
BoD:n julkaisukäytännöistä johtuen kestää pari päivää, ennen kuin kirja virallisesti julkaistaan ja ilmestyy hiljalleen kirjakauppoihin myyntiin. Siitä eteenpäin kestää parisen viikkoa ennen kuin e-kirja versio on ladattavissa, ja lähipiirilleni tilaamani ensipainokset tuskin ehtivät perille sitä ennen. Onkin aika siirtää ajatukset sinne ja suunnitella jonkinlaisia pienen piirin julkkareita.
Mutta tänään oli se päivä, kun avasin oven pitkän, pimeän käytävän päässä.
Inna Airola 
Onnea! On vaikeaa päästää irti, ja minulla ainakin kesti jonkun aikaa, ennen kuin pystyin tuntemaan mitään muuta kuin tyhjyyttä. Reilun vuoden jälkeen osaan jo ihan aidosti iloita ja olla ylpeä, ja mietin, että mikä tässä näin kauan kesti 🙂 Joten tartu hetkeen ja iloitse, näitä ei tule elämässä montaa!
TykkääTykkää
Kiitoksia! Eiköhän tämä alkujärkytys tästä hiljalleen valkene ihan arvoisekseen asiaksi omassakin mielessä 😀
TykkääTykkää
Onnittelut!
Se irti päästäminen on tuskaisaa, mutta kyllä se tuska aikanaan helpottaa. Sitten voikin aloitella seuraavaa projektia, jonka kanssa kauhistella.
TykkääTykkää